Elämä ei oikeestaan oo niin kaunista kun sitä luulis. Aina on joku, tai jokin laittamassa niitä kapuloita rattaisiin. Miten voi iloita pienistä jutuista, kun kokonaiskuva on suuremmin osin paskaa. Ja sitten tietysti mokaa kerta toisensa jälkeen. Jos ei pidä itsestään huolta, niin ei kyllä pidä kukaan muukaan. -En oo nimittäin käyny puoleen vuoteen lääkärissä (vaikka pitäisi käydä 3 kk välein kontrollissa), koska unohdan aina, mutta loppujen lopuks se ei haittaa ketään muuta kun mua.
Päätös:
- aion olla tämän kuukauden selvinpäin.
Surullinen tulos:
- ei tekemistä, ei seuraa
Ja kaikki maksaa niin helvetin paljon.
Ps. blogista alkaa tulla todennäköisesti henkilökohtaisempi ja absurdimpi. 'Cos that's my life. Ja koska kokeilin jo sitä tavallista "kaikki on hyvää ja kaunista" -lifestyleä.
Henkilöllisyys ja absurdius kunniaan. Koska oikeesti, mitä ihmettä? Eihän siin ois mitää järkee, jos kirjoittaisit vaan juttui, joit muut kirjoittaa jo. Ja tykkään täst, sun tekstei on iisi lukee. :-)))
VastaaPoistaPs. Must se tekee elämäst viel kauniimpaa, kuin vaikeat se on ja silti ihmiset jaksaa raataa. Siin on jotain tosi surullist, mut voimauttavaa. Joskus se kyl saa vaan vaipuun epätoivoonki. Mut emmä tiiä mitä mä selitän nyt, joten joo, ihan sama
VastaaPoistaMun mielestä se vaa pitää välillä tajuta, et kuinka nimenomaa raatamista tää on. Sit kun sen tajuu nii sit oppii vähän niinku arvostaanki "tekemäänsä työtä" :D Ja mäki tykkään sust :-))
Poista